“I’ve learned that people will forget what you said, people will forget what you did, but people will never forget how you made them feel.” — Maya Angelou

24.7.2012

Nyt kiristetään

Viime viikolla koko viikon ajan söin enegiamäärältään eniten koko dieetin aikana. Ihan hyvä niin. Reidet alkoivat olla sellaisessa jumissa ja eivät palautuneet lainkaan. Nyt tuntuvat jo huomattavasti paremmilta, ja treenatakin voi vähemmissä kivuissa. Painossa ei suurempia muutoksia ole tapahtunut. Itseasiassa, se on hieman noussut. Kiritymistä kuitenkin on havaittavissa, mikä onkin jutun juoni :)


Nyt on muutosten aika. 
Viisi ja puoli viikoa on painettava täpöllä. Nyt ei periksi annata! Tällä viikolla kalorit tippuvatkin sitten dieetin alhaisimpiin lukuihin. Tosin, eivät nyt vielä kovin alhaiset ole, joten tiputtamisen varaa jää vielä viimeisillekin viikoille, jos tarve vaatii :)  Jalat huolestuttavat eniten. Toiseksi eniten pään pito. Jaloissa on sitä ylimääräistä muillekin jakaa. Viimeisimpiä huomioita: peffa tiivistyy, sivureidet alkavat lohkeilla, yläpeffa kiristyy enitisestään ja peffaluut alkavat tuntua (sattua) istuessa. Mikä omituisinta. En tunne itseäni yhtään pieneksi, sopivaksi. Kaikilla aikasemmilla dieeteillä, olen tuntenut oloni pieneksi. Omat tuntemukseni johtavat ajatukseen, että en ole lähelläkään kisakuntoa....Tuo ajatus on ylitettävä ja ohitettava. 

Me and one of my best friends :)
sunnuntaina jalkatreenin jälkeen


and the other one



Treenit ovat menneet ihan mainiosti. Viime viikolla otin 2-3 päivää vapaata plyosta koipikipujen takia. Tänään taas oli plyon aika :)  Selkä ja hauistreenin päätteeksi 30 minsaa plyosin. Tänään sovin itseni kanssa, että teen loppudieetin vain maksimissaan 4 punttitreeniä putkeen. Treenejä on tullut ja tulee nyt niin paljon, että kohta lähtee punttitreenistäkin maku, ja tuntuu, että saan oettua itsestäni enemmän irti kun ei ole viittä-kuutta treeniä putkeen.

Olen laajentanut dieettiherkkuvalikoimaani.

Mass whey Choc-peanut vaahto


Choc-peanut-mustaviinimarja sorbetti
 


Sama rasiassa



Monenakin päivänä on tullut syötyä tulista ruokaa. Mietinkin tuossa pari viikkoa taaksepäin, settä koskakohan chili astuu kuvioihin :)





Mozzarellakin pääsi vierailulle

Pizzaa...


LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...